Siirry pääsisältöön

Tekstit

Miniloma jouluisessa Helsingissä

Hei! Itsenäisyyspäivä lähestyy ja tunnelma on kyllä aivan eri nyt Suomen 100-vuotis juhlavuonna, kuin aiempina. Monenlaisia juhlallisuuksia on ollut, joihin mekin olemme osallistuneet. Itsenäisyyspäivän juhlaan menemme myös keskiviikkona, jonka jälkeen loppuilta juhlitaankin perheen kesken hienosti syöden ja tunnelmoiden. Aivan ihanaa! Mennyt viikonloppukin oli mitä mainioin. Olin vierailulla siskoni luona Helsingissä Vallilassa. Kävelimme pitkin katuja, ihastellen tunnelmallisia vanhoja puutaloja. Siitä suuntasimme Tuomaan markkinoille ja joulufiilis oli taattu. Ihmisiä oli melkoisesti liikenteessä näin avajaisten aikaan ja myyjien luokse sai aivan jonottaa. Ihana kokemus kuitenkin, vaikka en onnistunut mitään sieltä ostamaankaan. Jukolan Juuston cheddareita maistelimme kyllä. Ne ovat todellista herkkuamme ja löytyvät myös meidän itsenäisyyspäivän juhlapöydästämme sekä joulupöydästämme. Suosittelen maistamaan! Olen hieman haeskellut joulufiilist

Suosi suomalaista ja tue pienyrittäjiä. Haastan kaikki bloggaajat mukaan!

Hei! Tällä kertaa haluan kertoa teille mielipiteeni siitä, miten meidän tulisi mielestäni muistaa suosia kotimaisuutta ja etenkin pienyrittäjiämme. Näin joulun alla se on kovin ajankohtainen aihe, koska joulu on monien yritysten sesonkiaikaa ja pienille yrityksille erityisesti tärkeä aika tehdä rahaa. Olen itse syntynyt yrittäjäperheeseen, jonka vuoksi aihe on minulle siksi niin tärkeä ja läheinen. Olen muutenkin sitä mieltä, että meidän suomalaisten tulisi puhaltaa enemmän yhteen hiileen ja tämä on yksi erittäin hyvä keino toteuttaa sitä. Tässä siis haaste myös bloggareille! <3 Napatkaa siitä ;) 1.Tee postaus pienyrityksestä, jonka tuotteita käytät tai jotka ovat sinulle mieluisia. 2.Tue pienyrittäjyyttä ostamalla mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita joulunaikaan ja kerro niistä blogissasi 3. Toteuta näistä toinen tai molemmat kohdat ja kerro siitä minulle kommenttialueella, niin tutustun mielelläni postaukseesi! Huom! Ei harrasteta haasteessa kaupallista yhteis

Kuin uuden alku

Hei! Olen täällä pitkästä aikaa ja niin innoissani siitä. Ihan kuin aloittaisin jotain uutta. Elämä on ollut yhtä hullunmyllyä koko vuoden ja nyt herään siihen, että joulu tulee ja haluan löytää taas aikaa rakkaille harrastuksilleni, kuten käsitöille, sisustamiselle ja bloggailulle. Saanhan ottaa sen ajan? Olen opiskellut ja tehnyt ahkerasti töitä kuluneena vuonna. Se ei sinänsä ole minulle mitenkään uutta, mutta alan vaihdos on tehnyt tästä rankkaa, mutta erittäin antoisaa. On ihanaa löytää se oma juttu mistä nauttii niin paljon, ettei malttaisi odottaa seuraavaa päivää päästäkseen työn kimppuun. Olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja toisaalta päässyt myös hyödyntämään taitoja, joita olen vuosien varrella oppinut.  Oi että, kun olen innoissani kaikesta, mitä syksyn aikana olenkaan kokenut. Olen päässyt haastamaan itseäni oikein urakalla ja se vasta onkin ollut hienoa ja uutta. Armottomana joulufanina olen tietenkin jo aivan joulufiiliksissä tässä vaiheessa

Tytön maalaisromanttinen huone

Pitkästä aikaa vähän sisustusjuttujakin. Yläkerrassa meillä on kaksi huonetta, joissa asustelevat vanhimmat lapset. Remontoimme yläkerran vanhat huoneet muutama vuosi sitten ensin vierashuoneiksi. Nyt kun osa lapsista ovat jo isompia ja kaipaavat enemmän omaa rauhaa, niin annoimme heille luvan muuttaa näihin huoneisiin. Esittelen tällä kertaa huoneista toisen, eli tytön huoneen. Tytön huone on maalaisromanttinen ja tunnelma on kyllä aika ihana. Huone on juuri sellainen, minkä itsekin olisin tyttösenä halunnut. Kaikkea söpöä ja kaunista. Lapset saavat päättää itse suurimmaksi osaksi sisutuksesta huoneissaan, koska itsehän he niissä viettävät eniten aikaansa. Tytön huoneeseen oli myös tärkeää saada nukkumapaikka kaverillekin yökyläilyä varten. Huone on tilava, joten se oli aika helppo toteuttaa. Huoneen kalusteet ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Parvisänky sekä vierassänky ovat Ikeasta, kukallinen sohva on Askon 50-luvun tuotantoa ja kirjoituspöytä on antiikkia 1800

Onnellisen on helppo hymyillä

Hei! Takatalvea pukkaa ja kylmä viima jäädyttää kroppaa. Huomaan, että aloitan usein kirjoitukseni sääolosuhteilla. Se johtuu tietenkin siitä, että vietän varsin usein monta tuntia päivässä ulkona, joten väkisinkin se on iso osa elämääni. Tallityöt, pihahommat ja ratsastustunnit pitävät huolen siitä, että lapset ja me saamme riittävästi raitista ilmaa päivittäin. Tunnustan, että lähes vihaan pihalla seisoskelua, jos ei ole jotain tekemistä. Minun psyyke ei kestä pelkkää hiekkalaatikon reunalla istumista ja vuosi toisensa jälkeen hiekkakakkujen leipomista. Onneksi meidän pihamaalla riittää muutakin tekemistä kyllä ja lapset osallistuvat hommiin hyvin. Me kaikki olemme omanlaisiamme vanhempia ja se on vain hyvä asia. Tärkeintä on, ettei sorru vetämään mitään roolia, vaan on oma itsensä niin lapsilleen kuin kaikille muillekin. Lapselle on tärkeää oppia lukemaan ihmisen kehonkieltä ja viestintää oikein. Minusta on vääryyttä esittää lapselle hyväntuulista, jos samaan aikaan kiehuu pää

Minusta tuli minä

Ja taas se on sunnuntai. Aika menee hujauksessa, varsinkin viikonloput. Etenkin tämä päivä, kun kellojakin taas siirrettiin kesää kohti. Tämän moni kokee rasittavaksi ja turhaksikin. Niin myös minä, mutta en jaksa murehtia mokomasta pikkuasiasta. Jos joskus tulee se päivä, että jaksan marmattaa tuon tyyppisistä jutuista, niin olen kyllä hieman pettynyt itseeni. Kokisin, että enkö sittenkään ole oppinut mitään? Näin kolmekymppisenä alkaa väkisinkin tuntea itsensä jo toisinaan aikuiseksi, eli lasten mielestä "vanhaksi". Parhaiten sen huomaa siitä, kun tulee seurattua ympäristöään kiinnostuneemmin. Huomaa kävelevänsä metsässä ihailemassa hiljaa heräävää luontoa, suremassa pihapuun kaatumista. Huomaa huvittuneensa bussimatkalla nuorten paatoksellisista mielipiteistä. Huomaa yhä useammin pohtivansa lapsuuttaan ja aikajanaansa. Tiedostaen, että sillä on myös päätepysäkki. Elämä tuntuu myös jokseenkin helpommalta ja rennommalta. Enää en pelkää sanoa mitä ajattelen. En pelkää esii

Vinkkejä kirppismyyntiin

Hei vaan ja mukavaa maaliskuun loppua! Näin kevään korvilla moni tekee pientä inventaariota kotona ja ehkä päättää hankkia myyntipöydän kirppikseltä. Se on varsin järkevä tapa päästä eroon ylimääräisistä tavaroista. Itsekin sitä täällä harrastan ja niinpä päätin listata muutamia vinkkejä omiin kokemuksiini perustuen. Mitkä tavarat myyvät kirpparilla? - Erilaiset astiat. Laatumerkkiset, mutta myös kauniit yksittäiset "halpiskupit, lautaset ja kipot" - Lasten haalarit ja kausivaatteet. Kannattaa muistaa oikea ajoitus. Eli esim. nyt viimeistään välikausipuvut, kurahaalarit ja saappaat myyntiin. - Lasten merkkivaatteet esim. Me&i, Nosh ym. Mutta näiden hinnat eivät saa olla liian korkeita, tai jäävät myymättä. Usein näkee ylihinnoiteltuina. - Pienet koriste-esineet. Design, mutta myös halvat tavarat, kunhan pyyntikin on tarpeeksi pieni. - Lelut - Matot pestyinä - Sisustuskrääsä, kuten puulaatikot menee hetkessä. - Urheiluvarusteet. Etenkin lasten monot, luistim