Siirry pääsisältöön

Vanhan rengin tarina, Osa III

Vanha renki maailmalla. Mitähän siitäkin seuraa?  



Ja niin renki löysi itsensä ensikertaa elämässään laivamatkalta kohti Tukholman satamaa. Kyllä tämä oli koettava vanhankin miehen vielä. Ei sitä omassa pirtissä ymmärrä maailman suuruutta ollenkaan. Toisaalta hänestä olisi tuntunut monin verroin paremmalta olla nyt tälläkin hetkellä turvallisessa kotiympäristössä, kuin täällä keikkuvalla alustalla. Renkipoloinen tunsi myllerryksen vatsassaan ja haki hädissään käymälää katseellaan, mutta ei ymmärtänyt miltä sellainen voisi näyttää tällaisissa olosuhteissa. Lopulta ei auttanut muu, kuin rynnätä kiireen vilkkaa laivan kannelle ja antaa ylen kannen yli. Vatsassa hetken jo oleilleet laivaruuat eivät häntä paljon surettaneet, sillä jopa emännän jouluiset salaatitkin olivat maistuneet paremmilta. Joutivatkin siis kalanruuiksi mokomat.

Gunilla oli viehättävä ruotsitar. Hän oli hoikka ja tyylikkäästi pukeutunut nainen. Aivan kuten Helsingin Sanomissa esiintyvät Stockmannin mainosten mannekiinit. Eipä renki olisi uskonut vastaavia tapaavansa enää näin vanhana miehenä. Omalla kylällä naisten pukeutuminen oli hieman käytännöllisempää, eikä siinä toki mitään vikaa ollutkaan. Gunillan seurassa renki tunsi itsensä aikamoiseksi maalaisjuntiksi ja olisi mieluiten painunut samaa tietä takaisin, kuin mistä oli tullutkin. Gunilla oli kuitenkin sen verran puhelias ja innostunut hyvän ystävänsä velipojan tapaamisesta, ettei tuntunut kiinnittävän mitään huomiota rengin vaatimattomaan ulkonäköön, vaan nappasi reippaasti miestä käsipuolesta kiinni ja lähti johdattamaan tätä kohti läheistä kahvilaa.

Kahvilassa istuttiin tunti jos toinenkin. Aika kului kuin siivillä sen jälkeen, kun Gunilla oli kaivanut laukustaan esiin valokuva-albumit, joissa sisko esiintyi aina pikkutytöstä lähtien, ihan viimeisiin päiviinsä asti ennen kuolemaansa. Renki katsoi kuvia suurella mielenkiinnolla. Hän huomioi eritoten, miten kovasti sisar olikaan muistuttanut heidän äitiään. Äidin renki oli jo melkein unohtanut. Nyt kuvia tutkiessa hänelle tuli yllättävä muistikuva mieleen lapsuusvuosiltaan, kun he olivat äidin kanssa olleet mattopyykillä kodin lähellä sijaitsevan lammen rannassa. Äidillä oli ollut vain kevyt hellemekko yllään, jonka helma muuttui läpikuultavaksi kastuessaan rantavedessä. Renki oli ollut tuolloin vasta kuuden vanha ja miettinyt, kuinka isä oli antanut piiskan viuhua vain muutama päivä aiemmin rengin tultua samaisen lammen rannalta kotiin housun puntit likomärkinä. Hän muisti pelänneensä nyt myös äidin puolesta, vaikka ei ollut toki nähnyt isän koskaan tätä lyövän. Lapsia vain, kun olivat olleet kurittomia.

Gunillalla oli mukanaan myös testamentti, jonka hän ojensi nyt miehen luettavaksi. Testamentissa ei ollut mitään uutta, jota rengille ei olisi jo aiemmin kirjeessä kerrottu. Renki taitteli paperin huolellisesti ja työnsi sen sitten takkinsa povitaskuun. "No, kerro nyt mitä aiot rahoillasi tehdä?", tiedusteli Gunilla. Renki pohti hetken asiaa. Sitten hän kertoi tilasta, jossa oli viettänyt suurimman osan elämästään. Hän kertoi, kuinka talonväki oli hänelle yhtä kuin perhe. Talon lapset olivat paikanneet sen puuttuvan kohdan, mikä hänen sydämessään olisi ollut suotuna omille lapsilleen. Renki piti selvänä, että rahat kuuluivat näille nuorille ihmisenaluille. Gunilla hymyili rengille leveästi ja sanoi, että tällä oli sydän paikallaan. He jättivät mukavan kahvilan taakseen ja jatkoivat matkaansa kohti sisaren asuntoa, sillä Gunilla kertoi kutsuneensa paikalle muutamia sukulaisia äidin puolelta, jotka odottivat kovasti rengin tapaamista.

Renki kävi taloksi sisaren nyt tyhjillään olevaan asuntoon ja vietti aikaansa Tukholman ihmeitä katsellen. Pelkkä kaupungin hälinä jo yksin ihmetytti alkuun, mutta nopeasti renki siihenkin sopeutui. Hänestä oli tullut jo aika etevä kadun nimien tuntija, sillä iltaisin oli rengillä tapana hortoilla kaupungilla ympäriinsä tunnin verran ja yrittää sitten suunnistaa takaisin asunnolle joka kerta eri reittiä. Halvat on huvit vanhalla miehellä, hän mietti. Asunnossa oli paljon hienoja vanhoja kirjoja, joita renki lueskeli omaan verkkaiseen tahtiinsa, kun ei jaksanut harrastaa kaupunkisuunnistusta. Eräänä päivänä taas yhtä kirjaa lukiessaan sivujen välistä luiskahti kortti lattialle. Renki kumartui nostamaan sen. Kortissa komeili peltomaisema, kuin suoraan Pohjanmaalta. Toisella puolella oli kirjoitusta Suomeksi. Kirjoitus oli kovin epäselvää ja hieman ajansaatossa kulunuttakin. Renki siirtyi parempaan valoon saadakseen selvän kirjoituksesta.

"Olen pahoillani, että kuulit ilmeisesti tämän vasta nyt. Asia on vaatinut myös minulta totuttelua, jonka vuoksi en kyennyt ottamaan yhteyttä sinuun, vaikka äitini kertoi jo vuosia sitten, että minulla on olemassa sisar ja veli. Kuten kerroin jo kirjeessänikin, että äitini oli halunnut pitää asian salassa ja toivoi etten itsekään ryhtyisi ottamaan enempää selvää teistä. En vain voinut täyttää hänen toivettaan".

Terveisin, sisaresi Kerttu.


Renki tunsi lamaantuneensa. Hän oli aivan järkyttynyt. Jos todella oli ymmärtänyt tekstin oikein, niin sen perusteellahan hänellä olisi toinenkin sisar. Kuinka se oli mahdollista. Ja milloin tämä kaikki oli selvinnyt sisarelle, sille hänen tuntemalleen. Kuinka pitkään sisaret olivat mahtaneet jo tietääkään toisistaan. Kortin kuluneen ulkokuoren perusteella tieto ei ollut kyllä ihan tuore. Renki ei tiennyt enää, mitä ajatella. Oliko heillä kaikilla yhteinen äiti, vaiko eri? Kysymyksiä sateli kokoajan lisää hänen mieleensä, eikä ketään ollut paikalla antamassa vastauksia niihin. Elämä oli nykyään yhtä hullunmyllyä, eikä vanha ukko enää tahtonut perässä pysyä. Nyt oli otettava puhelu Gunillalle ja kysyttävä oliko tämä koskaan kuullut moisesta.






Niina



Kommentit

  1. Kiitos jatko-osasta.
    Lisää seurannee piakkoin.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos taas tästä osasta! Niin kiinnostavaa luettavaa :) Ulla K.

    VastaaPoista
  3. Kiitos teille! Jatkoa tulee sitten taas jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla