Siirry pääsisältöön

Iloista syyskuuta!


 Kyllä on bloggaaminen taas jäänyt, kun kaikenlaisia projekteja on itselleen tullut ottaneeksi. Yhtä sun toista mukavaa on sattunut ja tapahtunut viimeaikoina, josta johtuen tämä harrastus on saanut jäädä tauolle. Hevosia on tullut lisää, jonka ansiosta koen olevani jo kuin mikäkin tallinpitäjä. Ompa hassua. En olisi itseäni ihan heti uskonut tässä roolissa näkeväni, kun katsoo muutamaa vuotta taaksepäin.  Yritin tehdä välillä jotain ihan muuta, mutta kaipa tämä hevostyttöys on vaan niin juurtunut minuun, ettei sitä vastaan kannata taistella. Hevoset tuovat mukanaan myös ihania uusia ihmistuttavuuksia, joista iloitsen kovasti. Työmäärän lisääntyminenkään ei juuri tunnu, kun tästä nauttii niin paljon.

Viikonloppuna ovatkin sitten Asu ja Elä-messut, joissa meidän kotimme on mukana. Se onkin aivan uusi kokemus meille. Toivottavasti ihmiset innostuvat tulemaan paikanpäälle. Tilalla on pitkä ja kiinnostava historiansa, jonka monet lukijat ovat varmasti täälläkin saaneet huomata. Eli ei muuta kuin paikan päälle katsomaan, jos on kiinnostusta. Täältä löydät lisää aiheesta.

Laitampa tällä kertaa muutaman heppakuvan teille. Nämä ovat kännykkäkuvia, joten laatu ei ole mikään paras mahdollinen. Kamerani muistikortti katkesi, enkä ole saanut vielä uutta, joten kuvailu on jäänyt siitä syystä. Toivotaan, että uusi kortti saapuu pian ja pääsen ottamaan syksyisiä kuvia pihapiiristä.

 
 
 
 
Terveisin, Niina :)

Kommentit

  1. Hei!

    Kiitos hienosta blogista :) olen tässä lueskellut sen kokonaan läpi, ja nyt valitettavasti pääsin nyt loppuun asti...

    Olen aina pitänyt vanhoista taloista, ja onkin ollut mielenkiintoista lukea vanhoista esineistä, huonekaluista ja talonne historiasta. Hevosjututkin ovat aina mielenkiintoisia, eikä puutarhanhoitokaan ole kaukana kiinnostuksistani, joten blogisi on juuri täydellinen minulle :D jatka samaan malliin! :)

    Ps. Onko rengin tarinalle tulossa jatkoa? Oletko koskaan miettinyt ihan oikean kirjan kirjoittamista, kirjoitat todella hyvin!

    VastaaPoista
  2. Voi kiitoksia kovasti! Kiva, että olet pitänyt blogista. On aina kiva saada palautetta lukijoilta. Hauska kuulla, että meillä on samanlaiset kiinnostuksen kohteetkin :)

    Rengin tarinalle olen kirjoittanut jo hieman jatkoa. Olen odottanut sopivaa hetkeä, kun rohkenen julkaista sen. En ole kovin paljon harrastanut tarinoiden kirjoittamista, joten on aina jonkinlainen kynnys julkaista niitä. Pappani oli kirjailija, mutta minä taidan pysytellä vain harrastelijana :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia! Onnea projekteihin! Asu -ja elä messut varmaan myös mielenkiintoinen tapahtuma teilläpäin. Laita juttua tänne siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laitan piakkoin juttua Asu-ja elä-tunnelmista tännekin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla