Siirry pääsisältöön

Vanha päästävedettävä talonpoikaissänky



Nyt on sänky valmis. Ollut kyllä jo hetken aikaa, mutta nyt vasta kuvia sain otetuksi. Kyseinen päästävedettävä on jälleen talon vanhaa kalustoa ja viettänyt viimevuodet ullakolla vähemmän edustavassa ulkomuodossaan. Väriltään se oli sellainen sinapinkeltainen ja pinnasta noen mustuttamakin vielä. 80-luvun tulipalossa moni huonekalu sai vaurioita, vaikka useimmat onnistuttiinkin pelastamaan ripeiden palomiesten ansiosta. Sängyn  hioi ja maalasi äitini, jolla on enemmän kokemusta näistä töistä. Vanha maali poistettiin lähes kokonaan ja siinäpä hommaa piisasikin. Pohjamaaliksi laitettiin valkoinen ja pintamaalissa on hieman siniharmaaseen taittuvaa sävyä. Olen väriin hirmu tyytyväinen. Sänky tulee sitten pikku L:n käyttöön ihan piankin. Siihen asti se saa toimia vielä vieraspetinä ompeluhuoneessa. Säädettävän pituutensa ansiosta myös aikuinen pystyy siinä nukkumaan. Sängyn iästä ei ole tietoa, koska vuosilukua ei löytynyt tästäkään. Eikä sen enempää tekijästäkään ole käsitystä.

 
 
Toinen sänkyprojekti on jo alkamassa ja olen siitä aivan innoissani. Tuleva vauvamme saa ensisängykseen Kurikan vanhan synnytyssairaalan sängyn, joka odottelee nyt pientä ehostusta. Ihan mahtavaa. Siitä kuulette ihan varmasti vielä lisää täällä blogissa.
 
Lopuksi vielä pikku L:n kummitädin kanssa ottamiamme kuvia viime viikolta.
Mukavaa loppusyksyä kaikille! (vai onko tämä jo alkutalvea?)
 
 
 
 
 
 
 
Niina
 
 
 
 
 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla