Siirry pääsisältöön

Mun tiistai


Oletteko koskaan kirjanneet päivänne tapahtumia paperille? Minä päätin kokeilla. Myönnettäkööt, että kirjoitin listan nyt ihan ulkomuistista vasta myöhään illalla, joten voi olla etten ihan kaikkea muistanut merkitä. Tästä saa kuitenkin jonkinlaisen käsityksen.

Tiistai oli ihan normaali, ehkä sellainen keskivertoraskas päivä. Ei siis pahimmasta päästä ollenkaan.
Aamu alkoi vähän väärällä jalalla, mutta tämä ei ollut kenestäkään johtuvaa. Isäntä heittikin, että taisin nukkua vähän liikaa. Tämä nukkumisasia on kehittynyt meillä aika ajoin ihan ongelmaksi asti. Olemme molemmat univelkaisia kokoajan ja jos yhtenä yön saa nukutuksi poikkeuksellisesti pidempään kuin viisi tuntia, niin sehän saa näköjään olon vain entistäkin väsyneemmäksi. Viimeyönä unta taisi riittää jopa kahdeksan tuntia ja vain pari kertaa jouduin nousemaan lasten takia. Silti olo oli kaikkea muuta kuin pirteä. Kuitenkin puoleen päivään mennessä rupesi jo vähän helpottamaan. Iltapäivällä tallilla kiukku oli jo tipotiessään.

Tiistaipäiväni

klo.
n. 8.00 C heräsi. Vaipan vaihtoa, jonka aikana myös L heräsi omassa huoneessaan. Hänen kanssaan myös vaipan vaihtoa ja potalla istumista.
    8.30 Aamupuurolla pienten kanssa.
    9.00 J tulee aamupalalle ja valmistautuu kouluun lähtöön. Käyn heittämässä nopeasti hevosille aamuheinät.
    9.30 Lapset jää isin kanssa ja minä menen kiireesti aamutallille. Hevosten aamukauroja, loimitusta, ulos vientiä, vesien ja heinien laittoa. Sitten takaisin sisälle lasten luo.
    10.30 Lasten kanssa oleilua.
    11.00 Ruuanlaittoa
    11.30 C söi päiväruuan ja meni päikkäreille.
    12.00 L:n ja isin kanssa syödään ruoka.
    12.30 C herää. Lasten kanssa oleilua. C on flunssainen ja haluaa olla vain sylissä.
    13.00 Lasten kanssa imurointia ja siivousta. C on rintarepussa ja L sotkee sitä mukaa leluja lattialle, kun minä yritän siivota.
    14.00 C taas päikkäreille. Nukkuu huonosti, kun nenä on tukossa ja yskittää. Minä yritän torkkua sohvalla samalla, kun L katsoo lastenohjelmia.
    15.00 C herää ja J tulee kotiin, vaikka hänen piti jäädä koulusta suoraan keramiikkakurssille. J syö päiväruoan loput, C saa hedelmäsoseen ja maidon ja L syö mehukeittoa vähän välipalaksi. Sitten puen pienet ja lähdemme viemään J:tä kurssille.
   15.30 Lasten kanssa ulkoilua ja samalla tallihommia. C huutelee vaunuissa aina kun selkäni käännän. Yritän viihdyttää häntä samalla, kun siivoan karsinaa. L on isin kanssa aidan teossa. Isi menee vasta yöksi töihin, joten minun ei tarvitse keksiä L:lle tekemistä.
  16.00 Ponien ja hevosten hakua talliin tunteja varten. Asiakkaiden kanssa hevosten varustamista. Lapset jäävät isin hoiviin ratsastustuntien ajaksi.
16.30 Päivän ensimmäinen tunti alkaa.
19.00 Päivän viimeinen tunti päättyy. Hevosten hoitoa ja iltatalli. Minulla oli tänään reippaita apulaisia tallihommissa, joten pääsin helpommalla.
20.00 Takaisin kotiin laittamaan pienille iltapalaa. Isi oli laittanut C:n jo nukkumaan, mutta hän heräsi pian tukkoisen nenän takia, eikä käynyt uudestaan unille. Otin hänet vielä pois sängystä ja yritin avata tukkoista nenää keittosuolaliuoksella.
20.30 Iltapalaa L:lle ja hampaiden pesun sekä iltasadun jälkeen nukkumaan.
21.00 C käy uudestaan unille. Isi lähtee töihin.
21.30 J:n kanssa iltapalalla( smoothie, neljä leipää ja teetä) ja höpöttelyä. Pienet nukkuu kiltisti. J menee nukkumaan.
22.00 Yrityksen kirjanpitoa ja pyykkien laittoa. Ihan hirveet pyykkivuoret, mutta tällä kertaa äitini on viikannut kaikki valmiiksi, joten lajittelen ne vain kaappiin. Paljon jää vielä silti laittamatta. Pistän myös uuden koneellisen pyörimää.
23.45. C herää taas yskimään. Heräilee monta kertaa ja käyn tyynnyttelemässä häntä vähän päästä. Kerran käyn laittamassa myös keittosuolatippoja, jotka tuntuvat kyllä avaavan nenän hyvin. C ei vaan tahdo nukahtaa ja yskäkin vaivaa.
0.50 C edelleen hereillä, mutta sängyssä. Huoh, nyt rupeis jo itseäkin vähän väsyttämään.
1.20 C hiljenee lopulta(Koputan puuta!). L ei ole kertaakaan huudellut nukkumaan menonsa jälkeen(Koputan puuta!)

Hyvää yötä!

Tässä pari kuvaa, jotka räpsäisin kirjoittelun välillä. L on toisinaan oikein järjestelmällinen poika. Hän oli asetellut puulelunsa niin söpösti uunin edustalle, että oli pakko ottaa kuva.

Askartelin vanhoista pulloista ja purkeista enkeliaiheisia. Enkelit sopivat hyvin varhaisiksi joulukoristeiksi.
 
 
 
Ja taas Hyvää yötä!
 
 
 
Niina <3
 
 
 
 
 
 





Kommentit

  1. Paljon olet päivän aikana ehtinyt tehdä! Kivat joulukoristeet olet keksinyt. Niihin voisi laittaa vaikka joulunamuja sisälle ja antaa lahjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän nämä päivät tuntuvat venyvän pitkiksi. Pienten lasten kanssa yöt on rikkonaisia ja aamulla on kuitenkin noustava tallihommiin, vaikka lapset nukkuisivatkin pidempään. Mutta enpä usko olevani ainut. Luulen, että taitaa olla kiirettä ihan jokaisessa lapsiperheessä. Ja jos jokainen kirjoittaisi paperille päivän tapahtumat, niin lista saattaisi olla pidempi, kuin olisi uskonutkaan :D

      Poista
  2. On siinä yhdelle päivälle hommaa ja pituutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tämä päivä ei tuntunut minusta edes kovin rankalta. Paitsi sitten aamuyöllä. Haaveilen saavani nukkua vielä joskus läpi yön heräämättä :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla