Siirry pääsisältöön

Kansainvälinen keskoslasten päivä


Tiistaina vietettiin kansainvälistä keskoslasten päivää. Tämä päivä meni sairaala-ajan valokuvia katsellessa ja muistellessa vuoden takaisia tapahtumia. Tasan vuosi sitten minut kiidätettiin ambulanssilla kohti Tampereen Taysia. Tuleva yö oli elämäni pelottavin ja tunteet menivät todellista vuoristorataa. Milloin olin täynnä huolta vauvasta ja milloin vihainen koko raskaudesta. Hetken päästä olin varma, että haluan kotiin ja perun kaiken. Olen niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Jälkeenpäin ajateltuna ajatukseni olivat aivan hulluja ja typeriä. Mutta syy siihen oli varmasti se, kun kaikki tapahtui niin äkkiä. Aamulla olin ihan normaalisti viemässä hevosia ulos ja jakamassa niille heiniä. Neuvolakäynnistä olimme sopineet ja ajattelin, että voisin siivota tallin vielä ennen sitä. Onneksi en sentään tehnyt niin. Neuvolasta ohjattiin suoraan keskussairaalaan ja siellä tilanne oli jo sen verran kriittinen, että matka jatkui kiireesti Tampereelle. Ja minä olin kaikesta aivan shokissa. Minulla ei ollut mitään ennakkoaavistuksia siitä, että vauva meinasi ruveta tulemaan nyt rv 25. C syntyi lopulta viikkoa myöhemmin ja siitä alkoi pitkä sairaalajaksomme, mihin mahtui paljon huolta. Nyt kun tästä kaikesta on jo vuosi aikaa, niin koen ensi kertaa olevani valmis huokaisemaan helpotuksesta ihan oikeasti. Toki vielä on vaikea sanoa jättikö keskosuus jotain lieviä oireita tytön ollessa vielä näin pieni, mutta ne ovat pikku juttuja alun jälkeen. Kuvien katselu tuo tunteet taas pintaan ja uskon, että kokemamme kulkee mukana läpi elämän. Jokainen meistä käsittelee vaikeita asioita ja kokemuksiaan omalla tavallaan ja huomaan tulleeni siinä taas uuteen tilanteeseen itseni kanssa. Miten onkin niin vaikea nähdä omaa käyttäytymistään siinä hetkessä missä ollaan. Jälkikäteen kaiken ymmärtää taas paremmin. Luulen, että olen työntänyt monia tunteitani sivuun tässä vuoden aikana, koska arjen pyörittäminen vaatii minulta niin paljon. Keskoslasten päivänä olen antanut itselleni luvan uppoutua kokemuksiini ja siihen alkuaikaan ihan kunnolla ja itkut eivät ole vielä itketty. En varmaan koskaan ennen äidiksi tuloani ymmärtänyt, miten kokonaisvaltaista äitiys onkaan. Nyt kolmen lapsen äitinä tuntuu, että tämä on minulle se lapsimäärä, josta pystyn vielä selviytymään ilman, että vastoinkäymiset kaatavat minut. Tai ainakin elämässä olisi suotavaa nyt tulla pitkä seesteinen jakso, jonka aikana saisin kerättyä taas voimia tarpeeksi ja nukuttuja öitä. Kunnioitan erittäin paljon suurperheen äitejä joilla on jopa kymmenen lasta. En voi millään ymmärtää, miten he selviävät siitä urakasta. Tärkeintä on kai kuitenkin ymmärtää omat jaksamisensa ja järjestellä elämänsä parhaansa mukaan niin, ettei uuvu kokonaan.


C on aivan ihana iloinen pieni tyttö. Hän on todellinen ihme meille. Kasvu on ollut hyvää kokoajan. Kehityksessä huomioidaan vielä kolmen kuukauden ennenaikaisuus, mutta kivasti on kehitys mennyt eteenpäin omaan tahtiin. On ihana seurata, miten uusia opittuja asioita tulee lisää päivittäin. Olen niin kiitollinen tästä kaikesta.


Joulu hiipii taloon. Ostin Pentikistä pieniä joulukoristeita mm. nämä kynttilämansetit. Paikallisesta uudesta sisustusliike Zico`s:ta löytyi lasikupu ja sinne kivat pienet koristeet peura ja tähti. Jäkälä ja sammale ovat jo lokakuiselta metsäretkeltä mukaan tarttuneita.




Niina




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla