Siirry pääsisältöön

Kesä oli viileä, mutta muistot lämpimät


Ja niin se kesä meni ihan huomaamatta ohi. Blogiakaan en kertaakaan huomannut päivitellä. Se vaan aina jäi ja jäi. Nyt kun kesähulinat on takana, niin ehtii taas hieman harrastaa omiakin juttuja.

Kesäkuun alku meni valmistautuessa leireihin. Laittelimme paikkoja kuntoon aitassa. Vähän lattioita maalailtiin ja järjesteltiin huoneisiin tarpeeksi nukkumapaikkoja. Leiriviikot olivatkin yhtä hulinaa, kuten aina. Lapset viihtyivät oikein hyvin ja saivat aimo annoksen lisää hyviä hevosmiestaitoja, joilla on hyvä jatkaa harrastusta. Monelle leiri oli aivan uusi kokemus ja se jäi varmasti mieleen hyvänä muistona.  Ensi kesänä sitten uusiksi!
Heti leiriviikkojen jälkeen meillä oli taas perinteinen sukuviikonloppu. Kolmisen kymmentä sukulaista vietti viikonlopun seurassamme ja kyllähän me viihdyttiin. Tärkeitä ovat nämä tapaamiset, koska hirveen vähän sitä ehtii kyläillä muuten toistensa luona.


Olen myös yhtä kokemusta rikkaampi kun sain olla mukana Kurikan kulttuuritoimen järjestämissä kansallispukukuvauksissa Kurikan museolla kesäkuussa. Ensi kertaa elämässäni pukeuduin oikeaan kansallispukuun. Tällä kertaa se oli Jurvan kaunis puku, jota sain lainata kuvauksissa. Kansallispuvut ovat kiinnostaneet minua aina. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut blogiin meiltä löytyvästä Kuortaneen kuoropuvusta. Juttuun pääset täältä. Monesti olen harmitellut mielessäni, kun pukuja ei enää nykyään tahdo nähdä käytössä. Ennen oli aivan tyypillistä pukeutua kansallispukuun erinäisissä juhlissa. Muistan vielä omassa lapsuudessanikin nähneeni niitä esimerkiksi häissä juhlavierailla.


Syksylle on järjestynyt myös jos vaikka mitä ohjelmaa ihan normaalin työnteon lisäksi. Tästä syystä muun muassa ullakonsiivousprojekti on nyt täydessä vauhdissa. Kivaa kun saadaan sekin lopulta siistiksi. Ehkä sieltä löytyy taas vahingossa jotain aarteitakin.


 


Ihanaa alkusyksyä teille!


Niina
 
 
 
 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla